Keskustelimme ystäväni kanssa tänään siitä, että mitä jos me uhraamme itsemme hörhöilyn alttarille. Jos meidät aivopestään luulemaan, että pitää olla onnellinen tässä hetkessä, onni on tämä hetki ja turha juosta minkään perässä, kaikki mikä kuuluu minulle, tulee minun luo. Sit jos siinä uskossa menee vuosi, toinen, kolmas, vuosikymmen. Sitä on vain onnellinen tässä hetkessä ja odottaa, että kyllä se elämä jotain sieltä tuo minunkin eteen. Muut elävät elämäänsä, tavoittelevat perhettä, omakotitaloa, lemmikkieläimiä, etelänmatkoja, iloisia sukujouluja.. kaikkea. Sitten joku kaunis päivä sitä heräisi unestaan ja tajuaisin, että ei hitto, enhän mä ole saavuttanut yhtään mitään, kun en ole tavoitellut mitään. Kumpi on totuus - asioita ei saa yrittää saada kiinni tai ne pakenevat vai jotta jotain saavuttaa, niitä pitää tavoitella?

Pikkujoulutkin lähestyy ja pitäisi löytää päälle pantavaa. Äh. Ja puh. Mä inhoan shoppailua, yöks yöks yöks. Miten jotkut jaksavat tehdä sitä harrastuksekseen? Mutta saapa perjantaina vetää pitkästä aikaa huolettoman humalan. Saarnata totuutta tietämättömille, löytää taas kielilläpuhumisen taito. Mutta sitä ennen pitää vielä painaa kolme työpäivää..