Maaaryn marinat

Ei se mennyt niin

2006-12-01T19:41:00+02:00

Taas perjantairuokaa. Kaiuttimista Doorsin The End. Huomenna Wanhaan Satamaan joulumyyjäisiin. Kohta BB finaali. Onneksi pääsee siitä eroon. This is the end, beautiful friend. Lähellä liian paljon kuolemaa ja ahdistusta tällä viikolla. Onneksi töitä on paljon, siihen on helppo uppoutua. Ja kun pääsee kotiin - ei mitään. Miksi en saa tehtyä kotijuttuja, puuhasteltua jotain pientä kivaa. Huomenna kummitytön synttäreille, perjantai ruuhkassa lahjan metsästystä. Smirnoffin Twisted Apple on pahaa. Pöydällä odottaisi Reko Lundanin kirja, täynnä tuskaa ja ahdistusta. Kun sisällä on möykky, pitäisi kai keskittyä iloisiin asioihin. Mutta viekö ne asiaa eteenpäin? Pitäisi saada runkattuakin, jotta viikon työpaineet häviäisivät päästä, mutta ei jaksa. Nyt menee jo huonosti.. Koska ei olisi tehnyt mieli. Ehkä kuitenkin silitystä vielä enemmän. Pussailua. Parransängen kutittelua. Sitä kaikkea. Miksi minulle ei sitä suoda? Mitä pahaa olen jossain entisessä, nykyisessä tai tulevassa elämässäni tehnyt, jotta minua pitää kouluttaa olemaan yksin? Jotta nöyrtyisin. Jotta tunnustaisin olevani heikko yksinäni, tarvitsevani jotakuta toista. Eihän kenenkään muunkaan tarvitse sitä tehdä. Come on dance with us.. ai niin, kotivakuutusasia pitää hoitaa. Ylös äkkiä johonkin muistilistaan!

Ihastus

2006-11-29T20:33:00+02:00

Mä olen ihastunut. Oikein vanhanaikaisesti. Ja piiiitkästä aikaa ihan liveihmiseen, enkä mihinkään nettituttavuuteen, joka on vain mun päässä. Tää ihminen on salilla niin lähellä mua, että voisin koskettaa. Stepperillä pitää kärsiä vain, jotta näkisin hänet penkillä. Mua pelottaa. Mitä jos hän ei näe minua? Mitä jos ei tajua, että minut pitää pyytää kahville, kävelylle, elokuviin.. mihin vain. Mä lähtisin mihin vain. Olenko taas vain ihastunut kuoreen, kuvittelen, että kun hän on iso on hän myös lauman johtava, lauman vanhin. Kuinka monta kertaa minun täytyy todeta, että ei se mene niin. Vahvuus on jotain muuta. Vahva on ihminen, joka tietää olevansa heikko. Vahvuus ei ole lihaksissa. Ei pituudessa. Ei mahan koossa. Mutta siitä huolimatta haluaisin käpertyä hänen kainaloonsa. Piiloon pahaa maailmaa. Olisi joku joka silittelisi. Suutelisi. Kuuntelisi. Joku jota myös kuunnella, täyttäisi huoneen puheella. Valkoisessa kaupungissa mies oli ollut yli vuoden selibaatissa. Mitäs tuo nyt on. Vuosi menee helposti. Kun ei ole tottunut saamaan. Mutta annas olla, kun kerran totut että saat, siitä pois totutteleminen on pahaa. Kukaan ei piirtele selkään kuvioita.

Elämä voittaa

2006-11-27T21:59:00+02:00

Huh mikä amatööri sitä on nykyään tuon viinan kanssa. Yksi ilta pörräystä ja seuraukset tuntuvat vielä kahden päivän päästä. Niin keski-ikäistä.. Mutta hauskaa oli! Pitkästä aikaa jaksoi vetää, eikä heti kymmeneltä nuukahtahtunut. Voi kun vielä muistaisi kaikki hauskat jutut mitä tuli julistettua illan aikana. Kerrankin sain nukuttua iltapäivään saakka krapulassa, siitä olen erityisen ylpeä. :) Ja asunnosta en poistunut koko päivänä ja kylpytakissa haahuilin. Ihanaa!

Sunnuntaina olin keilaamassa Kampissa. Ei sitä kyllä jaksaisi säännöllisesti tehdä. Kivaa kerran vuodessa, mutta jotenkin.. äh. Tänään kävin hierojalla ja voi että oli rentouttavaa. Meinasin väkisellä nukkua junaan. Nyt kaurapussi olkapäillä toivun. Kohta nukkumaan. Huomenaamulla töihin aikaisin. Ei BB:tä tänään, kypsyttää se. Ja varsinkin keskustelupalsta, mitä menin eilen lueskelemaan. Kiva, että jokaisesta ihmisestä löytyy hyviä ja huonoja puolia, mutta on toi kyl jotenkin julmaa, että niitä ruoditaan tuolla. Mutta toisaalta, mitäs läksivät..

Kynsistä pitäisi ottaa pois punainen lakka pikkujoulujen jäljiltä. Kummitytön joulukalenteri pitäisi postittaa. Sykemittari pitäisi virittää. Kirjastoon kirjat. Uusia vaatteita UFF:ilta. Petivaatteiden vaihto. Digiboxin asentaminen. Karkkilakko. Masturbointi. Hampaiden pesu.

Lostia odotellessa

2006-11-23T20:29:00+02:00

Töissä pitkään. Olisi pitänyt mennä kuuntelemaan Munkkidiakoni Serafimia Tennispalatsiin, mutta työt sotkivat suunnitelmat. Deadline huomenna. Ei auta. Punaisten sukkahousujenkin metsästys jäi huomiseen. Mutta pussi karkkia meni kevyesti. Taas on hyvä olo, kun on sokeria elimistössä. Millä tästä pääsisi eroon? Huomenna pikkujoulut, koko ilta seisoskelua kamalissa kengissä, meikit pikku hiljaa rapistuen. Maha täyteen ruokaa, toivottavasti edes viina käy päähän. Ja toivottavasti pystyn pitämään itseni kurissa, jottei tule sanottua suorat sanat kollegoille. Eiköhän kontrolli toimi hyvässä, ja pahassa. Toisaalta on ihanaa sekoittaa pää pitkästä aikaa. Heilua hulluna humalassa. Olla ajattelematta mitään. Maata vain koomassa koko seuraava päivä.

Joo. Nyt ei luista. Tahtoo vaaka-asentoon. Ei jaksa.

Mitä minä ajattelin tänään?

2006-11-21T20:29:00+02:00

Keskustelimme ystäväni kanssa tänään siitä, että mitä jos me uhraamme itsemme hörhöilyn alttarille. Jos meidät aivopestään luulemaan, että pitää olla onnellinen tässä hetkessä, onni on tämä hetki ja turha juosta minkään perässä, kaikki mikä kuuluu minulle, tulee minun luo. Sit jos siinä uskossa menee vuosi, toinen, kolmas, vuosikymmen. Sitä on vain onnellinen tässä hetkessä ja odottaa, että kyllä se elämä jotain sieltä tuo minunkin eteen. Muut elävät elämäänsä, tavoittelevat perhettä, omakotitaloa, lemmikkieläimiä, etelänmatkoja, iloisia sukujouluja.. kaikkea. Sitten joku kaunis päivä sitä heräisi unestaan ja tajuaisin, että ei hitto, enhän mä ole saavuttanut yhtään mitään, kun en ole tavoitellut mitään. Kumpi on totuus - asioita ei saa yrittää saada kiinni tai ne pakenevat vai jotta jotain saavuttaa, niitä pitää tavoitella?

Pikkujoulutkin lähestyy ja pitäisi löytää päälle pantavaa. Äh. Ja puh. Mä inhoan shoppailua, yöks yöks yöks. Miten jotkut jaksavat tehdä sitä harrastuksekseen? Mutta saapa perjantaina vetää pitkästä aikaa huolettoman humalan. Saarnata totuutta tietämättömille, löytää taas kielilläpuhumisen taito. Mutta sitä ennen pitää vielä painaa kolme työpäivää..

Väsy

2006-11-20T23:00:00+02:00

Pitäisi mennä nukkumaan. Jotta jaksaisi taas huomenna pusertaa päivän työnantajan hyväksi, jotta jaksaisi höpötellä työkavereiden kanssa, jotta jaksais painaa illalla jumpassa. Suoritan elämää. Kun joskus luonto antaisi periksi jäisin päiväksi kotiin. Hengittelisin vain ja kuuntelisin ortodoksihymnejä. Nukkuisin. Pitäisi itseäni hyvänä. Silittelisin, kun kukaan muu ei sitä tee. Joisin teetä, ostin valkoista teetä, voi minä mainonnan uhri. Alkalisoi ja energisoi. Mun ei tartte tehdä sitä. Pitäisi vaan pysähtyä. Paketti keksejä meni alas, humps, vaikka piti välttää sokeria ja vaaleata vehnää. Mikään asia ei edisty pakon alla. Pitää antaa virrata asioiden omalla painollaan. Ehkä? Tai antaa olla - kuollaanhan täältä joka tapauksessa pois.

Rakkaus, jota etsit,
etsii sinua.

Vai miten se hajatelma menikään. Kävelin tänään töihin. Hyvä minä. Taas lisää vaateita, suoritusta, aikatauluja. Kävelen töihin joka ma, ke ja pe. Hyvä minä. Paina paina. Varmasti jossain vaiheessa joku huomaa kuinka kiltti tyttö olet taas ollut. En minä voisi mennä Big Brotheriin elostelemaan ja olemaan oma itseni. Miten 32-vuotias ihminen voi ajatella, että äiti ei saa nähdä, kun tyttö polttaa tupakkia ja vetää viinaa ja harrastaa seksiä? Ihmisiähän tässä ollaan. Aikuisiakin. Kai.

Lihassärkyä

2006-11-19T20:25:00+02:00

On se kumma. Vaikka kuinka kävisi kuntosalilla ja kaikenmaailman jumppaloissa, niin kyllä aina kunnon ruumiillinen työ vie voiton. Huomenna on varmasti saa itseäni ylös sängystä lapioituani tänään muutaman tunnin soraa kottikärryihin, sitten sora levitettiin hevosten aitaukseen ja tasoitettiin. Kylläpä tek hyvää! Televisiosta tuli kerran hyvä dokumentti Lohjalla olevasta psykiatrisesta sairaalasta, jossa on terapiahevosia. Mä haluan kanssa makaamaan hevosen selkään ja maastoon kävelemään. Muuten mä kyllä pelkään hevosia. Kun on tullut aikuiseksi, on tajunnut oman haavoittuvuutensa, toisin kuin lapsena, jolloin ei voinut ajatellakaan, että itselle olisi voinut jotain käydä.

Mutta ihanaa. Taas on yksi viikko takanapäin, lähempänä kuolemaa. Huomenna maanantaina ja pääsee töihin! Mulla ei selkeestikään ole elämää, jos töihin meno on pääsemistä. Sain digiboxinkin ystäviltäni. Nyt pääsen katsomaan Teemaa, ihanaa. Muuta ihanaa siinä ei sitten olekaan. Ja vähän nytkin taistelin periaatteitteni puolesta, kun tuon lahjan otin vastaan. Mutta Teema vei voiton.. Mutta nyt täytyy mennä kuuklettamaan onko A, D ja E-vitamiinien yliannostuksesta mitään vaaraa.. :)

Afrorytmejä

2006-11-18T10:40:00+02:00

Kuuntelen afrikkalaista musiikkia ja siivoan. Siivoon pois sut mun elämästä.. no enkä siivoa. Ei ole ketään ketä pitäisi siivota pois. Mutta nyt on ihan ihanaa - on lauantai, taivas harmaa ja lähtö vasta monen tunnin päästä. Lähden tapaamaan kummityttöä ja heidän uusia hevosia. Hui. Pää on ollut taas täynnä uusia ideoita mitä voisi elämänsä kanssa tehdä - ostaako koira ja ruveta harrastamaan sen kanssa. Se kyllä sitoisi liian kanssa tälläistä levotonta ja muutoshalukasta ihmistä. Ei ole autoa. Mutta sitten olisi joku, ketä halailla. Puhua. Jolta saisi rajatonta rakkautta ja uskollisuutta. Onpa pateettista. Kun en saa ketään miestä rakastumaan itseeni, ostan koiran. Kuinka surullista.

Toinen vaihtoehto mitä mietin olisi se, että myisin suurimman osan tavaroista pois, hankkisin niillä takuuvuokrarahat ja muuttaisin pieneen yksiöön Kallioon. Kävelisin töihin, elelisin nätisti ja rupeaisin keräämään rahaa ja lomaa, jotka pitäisi yhdessä putkessa alkusyksystä. Lähtisin joka vuosi tutkailemaan maailman jotain kolkkaa muutamaksi viikoksi. Kyllä tällä kielitaidolla pitää pärjätä maailmalla. Pakkaisin selkäreppuni ja lähtisin. Ei vaatimuksia keneltäkään, kun olisin poissa. Jo viime kesänä piti elämäni ensimmäinen kesäloma viettää liftaten kaverilta toiselle, mutta keski-ikäisyys veti voiton. Matkustin kiltisti bussilla. Kuinka tylsää..

Are you lonesome tonight..

2006-11-17T20:21:00+02:00

Perjantai-ilta. Tälläiselle melankoliaan taipuvaiselle ihmiselle olisi parempi varmastikin välttää sitymarketit perjantai-iltaisin. Eihän sitä kestä erkkikään, kun se on täynnä perheitä ja pariskuntia. Itse miettii vain, mitä ihanaa ruokaa sitä ostaisi, että saisi edes siitä mielihyvää. Mikä on tullut, etten saa itseäni baariin etsimään sitä elämäni mantelia? Miksi en nouki parhaita päältä deittineteistä..? Onko tämä edes ihmisen elämää, että yksin istun kotona netin ääressä perjantai-iltana kello 20:25? Tottakai on. Avainsana olisi kai lopettaa valitus ja hyväksyä se asia. Mutta miksi masturbointi perjantai-iltaisin on jotenkin säälittävämpää kuin arki-iltoina? Ja miksihän tämä minun tietokoneeni pitää tänään koko ajan jotain rutinaa. Tämäkään ei kestä minun juttujani. :D

Olen tavannut pitkästä aikaa miehen, johon olisi ihanaa ihastua. Kuinka siitä saisikaan helposti energiaa ja tätä surumielistä vaihetta ei taas muistaisi lainkaan. Minulle vain pitäisi tapahtua kaikki heti nyt mulle. En minä jaksa mitään viikkojen lämmittelyjä, kuntosalilla moi vaan -sanomisia. Miksi mä en voisi mennä heti ensi tiistaina sanomaan sille, että lähdetkö sä leikkimään mun kanssa. Lapsena kaikki oli niin paljon helpompaa.. Tai sitten ei. Kai ne pojat jo silloin kammosivat vahvoja naisia, jotka tulevat ja ottavat minkä haluavat. Hah, aivan kuin minä olisin sellainen.. Jos mä olisin sellainen, olisin jo hänen kainalossaan. Viettämässä raukeata perjantai-iltaa Itä-Helsingissä. Maha täynnä pikaruokaa, ei kiire mihinkään. Voih. Mun on vain pakko saada se ihminen näkemään minut. Ja tekemään jotain. Mutta pakkohan ei ole kuin kuolla.

Jumitus

2006-11-15T08:18:00+02:00

Minä jumitan. Samat teemat pyörivät päässäni uudestaan ja uudestaan. Millä instrumenteilla pääsen niistä eteenpäin? Lobotomiallako? Onneksi pääsin työterveyslääkärin ihanalla lähetteellä vääntelemään vartaloani ja pohdiskelemaan syntyjä syviä. Jospa tapahtuisi havahtuminen, oivaltaminen. Miten sellainen voi seitsemän kerran aikana tapahtua.. Vai miten se olikaan rentikästä sanoa tuo hetki, kun vain tajuu. Mä en oikein usko, että sitä tajuu oikein koskaan. Sekään, joka kuvittelee tajuavansa. Mutta nyt ehkä ymmärrän, miksi tämän blogin halusin saada. En voi loputtomiin rasittaa ystäviäni näillä jaarituksilla ja ihmisen täytyy saada purkaa itseänsä ja pään sisäistä maailmaansa jonnekin. Vaikka sitten tänne avaruuteen.